Martikaisia Kuopion sukutapaamisessa (Kari Raatikainen).

Sukuseura Martikainen ry:n tämän vuotinen sukutapaaminen sijoittui alkukesän viikonvaihteeseen 6.-7.6.2015. Tapaamisen yhteydessä pidettiin myös seuran sääntömääräinen sukukokous, jossa valittiin toimihenkilöt seuraavalle kolmivuotiskaudelle.

Kokouspaikkana Kuopiossa oli Best Western Hotelli Savonia, joka tarjosi joustavasti puitteet majoitukselle, ruokailuille, kokoontumisille ja yhdessäololle saman katon alla. Ohjelma oli laadittu väljäksi, jotta osallistujilla oli mahdollisuus tutustua tuntemattomiin ja vaihtaa rauhassa kuulumisia entuudestaan tuttujen kanssa. Päivien aikana Martikais-sukuisia paikalla olikin yli 80 henkeä.


"Oi, sanoi siili, olen tunteellinen siili...", näytelmäkirjailija Maire Martikainen

Lauantai oli tutustumis- ja kokouspäivä.

Ennen virallista kokousta näytelmäkirjailija Maire Martikainen lausui Kirsi Kunnaksen tuotannosta muutaman vähemmän tunnetun aikuisrunon sekä kaikkien tuntemia lastenrunoja.

Lauantain ohjelmaan kuului myös päivän päätteeksi Kuopion kiertoajelu, jossa tutustuttiin viehättävään Saaristokaupunkiin ja perinteiseen Puijon torniin. Matkustajasatama ja Väinölänniemi kuuluivat myös luonnollisena osana kierrokseen. Oppaana toimi Kuopion oppaista Pauli Verhelä.
Sunnuntai oli omistettu sukututkimukselle. Käytössä oli kolme erillistä tilaa, joissa Pohjois-Karjalan, Savon ja Luovutetun Karjalan Martikaisten sukututkijat olivat osallistujien käytettävissä omien juurien selvittämiseksi tai tutkittujen tietojen täydentämiseksi.