Sukutapaaminen Kolilla 2023

Martikaiset Sokos Hotel Kolin portailla (Kari Raatikainen)

Kuutisenkymmentä Martikaista ja Martikais-sukuista eri puolilta Suomea kokoontui Kolille viikonvaihteessa 11.-13.8.2023 sukutapaamisen merkeissä. Noin 40 osallistujaa oli mukana jo perjantai-illan vapaamuotoisessa illanvietossa, jossa seuran pohjoiskarjalaiset juuret omaava sukuseuran sihteeri Pekka Martikainen toivotti osallistujat tervetulleiksi.

Puheenjohtaja Timo Martikaisen tervehdyssanat avasivat lauantain ohjelman, joka esittäytymisten jälkeen jatkui Kari Raatikaisen katsauksella henkilötietojen käsittelyyn sukututkimuksessa. Päivän pääsisältö jakautui kahteen rastiin. Sukututkimusrastilla Liisa Raatikainen kokosi osallistujilta tietoja sukupuun laajentamiseksi sekä sukututkimuksen täydentämiseksi ja sukukirjarastilla Irma Maikkula haki osallistujilta ideoita ja osanottajia sukukirjan toteutukseen. Ensimmäiset henkilöt sukukirjatoimikuntaan saatiinkin kokoon. Muutama sitoutui myös valokuvien, tarinoiden ja lehtileikkeiden keruuseen. Tavoitteena on ensivaiheessa tuottaa sukukirja noin 1677 syntyneen Pielisjärvellä asuneen Lauri Martikaisen jälkeläisistä.

Geneettisen sukututkimuksen asiantuntija sukututkija Ari Kolehmainen kertoi Pielisen Karjalan asutushistoriasta ja sukujen taustoista Y-DNA:n ja asiakirjojen perusteella. Eri sukuhaarojen yhteisten esi-isien löytämiseksi sukuseura on perustanut geneettisen sukututkimuksen projektin nimeltä Kulkureitti. Antti Martikainen esitteli Kulkureitti-projektissa tähän mennessä saatuja tuloksia.

Päivä päättyi yhteiseen illalliseen Break Sokos Hotel Kolin Grill It -ravintolassa. Sunnuntaina oli tarjolla opastettu kävelyretki Kolin kansallispuiston korkeimmille näköalapaikoille Ukko-, Akka- ja Paha-Kolille. Kansallismaisemaa oli ihailemassa kymmenkunta osallistujaa.