Kulkureitti-projekti


Sukuseuran Kulkureitti-projektia on tehty yli viisi vuotta ja tuloksia on jo myös Big Y 700 -tasolla.

Seuran ohjauksessa ja monien ihmisten tekemien testien tuloksena on muodostunut
varsin hyvä kuva Martikaisen sukuhaaroista ja suvuista. Tulosten saamisessa
on auttanut erityisesti DNA-testauksen viime vuosien nopea kehitys. Saataville
on tullut Big Y-700 -testi, jolla saadaan paljon tarkempia tuloksia.

Sukuseuran hallitus teki vuoden 2019 loppupuolella päätöksen Kulkureitti-projektin perustamisesta DNA-testausten tekemiseksi. Testaukset aloitettiin sukuseuran ohjauksessa vuoden 2020 keväällä koronaviruksen ensimmäisen aallon ollessa menossa. Silloin tehtiin kuusi ensimmäistä isälinjan testiä vapaaehtoisille FTDNA:n Y-111 testillä. Vuoden 2025 loppuun mennessä on sukuseuran tiedossa olevia isälinjaisia Big Y-700 testejä tehty jo 17:lle Martikaisen isälinjaan kuuluvalle henkilölle.


Dna-testien tuloksia Kulkureitti-projektin ajalta


1. Martikaisia on tähän mennessä löytynyt kolmea sukuhaaraa:
savolaisia, karjalaisia ja hämäläisiä. N-haploryhmään kuuluvia hämäläisiä on kahta eri haaraa varsinaissuomalaisia ja itämeren suomalaisia.

2. Vuoden 1350 tienoilla muodostuneesta varsinaissuomalaisten Martikaisten päähaplon N-BY163812 esi-isän perillisiä sukuja on elänyt vuoden 1700 tienoilla
ainakin seuraavilla paikkakunnilla:
Lieksa, Juuka, Kiihtelysvaara, Juva, Kangasniemi, Iisalmi, Kuopio, Maaninka,
Revonlahti, Siikajoki. On mahdollista, että paikkakuntia tulee lisää, kun uusia testituloksia valmistuu.

Savolaisista sukuhaaroista Big Y-700 tasoisia testituloksia on vain vuoden 1250 tienoilla
muodostuneesta Puumalan suvusta N-BY187865. Sukuseuran tiedossa Karjalaisen
haaran suvuista on vain yksi Y-111 testitulos ja itämerensuomalaisista
suvuista vain yksi serkkutestitulos.

3. Sukujen yhteyksiä ei voida kirkonkirjojen tietojen perusteella osoittaa, koska
suuri osa suvuista on muodostunut 300 vuoden aikana ennen kirkonkirjojen aikaa
1400-luvun ja 1700-luvun välillä. Onneksi on isälinjaiset DNA-testit, joilla voidaan tutkia sukulaisuuksia ennen kirkonkirjojen aikaa. Tarkimman Big Y-700 -testin avulla voidaan määrittää sukujen haarautumiskohdat sukupolven tai parin tarkkuudella sitä mukaa, kun testejä tehdään.

Geneettinen puu (pdf)